perjantai 14. elokuuta 2009

Sama teema jatkuu

Onko kukaan huomannut, että jään jumiin aina johonkin tiettyyn helmeen/muotoon yms. ja sitten postaukset on samaa settiä hetken aikaa - juu, niin minäkin!

Kokeilin valujuttuja lisää, mutta ei oikein onnistunut. Esim. tähti tuntui hankalalta, kun sakarat leviää tuonne sivuille ja sula hopea ei taida ehtiä sinne asti, kun jo jämähtää. No, testaukset jatkuu, mutta tein vanhalla muotilla (sama hiili näyttää pitävän muotonsa useammallekin valulle) lisää sydämiä.



Jotakin yksinkertaista rakentelin tämän ympärille, niin pysyy valusydän "sinä juttuna". Kaverina pullea mystinen kvartsi. Sydämellä on painoa 2g eikä siihen kovin paljon silmämääräisesti hopeasilppua mennyt, mutta on siinä viilaamista ja hiomista.
Pin It

11 kommenttia:

  1. Pidän tästä kovasti, varsinkin kuin sydän ei ole muodoltaan symmetrinen. Eikä teeman toistokaan haittaa, anna tulla lisää vain.

    VastaaPoista
  2. Todella kauniita koruja. Mietinkin tässä, että onko sulta mahdollista tilata sitten joskus tulevaisuudessa esim. vihkisormuksia. Mulla on nimittäin mielessä tarkka kuva mun "unelmien sormuksesta" ja uskon vahvasti ettei sellaista kaupoista saa.

    Ihan ajankohtaisin kysymys tää ei nyt ole, kun ei tuossa sormessa vielä edes kihlasormusta näy, mutta hyvin suunniteltu on puoliksi tehty ja aikainen lintu madon nappaa ja sitä rataa :D

    VastaaPoista
  3. Riippuu siitä kuinka monta vuotta on aikaa :D Pääasiassa vehkeilen tuon hopean kanssa, eikä se välttämättä ole paras materiaali pysymään vuosia kunnossa siellä sormessa :) Mutta piru tietää, jos sekaantuis vaikka muihin aineisiin...

    VastaaPoista
  4. Kerran hyväks havaittu, niin mitä sitä vaihtamaan --- ja sitä paitsi erilaiset ketjut ja muut lisäkilkkeet muuttaa aina sitä vähän erilaiseksi. Tämäkin on ihan oma korunsa, ja ihanan herkkä. Oikein sievä.

    VastaaPoista
  5. No puheissa on ollut, että tässä tämän vuoden puolella kihlat ja häät sitten kolmen vuoden sisään :] Mutta will see, otan vaikka sitten vielä yhteyttä lisämmälti :D

    VastaaPoista
  6. Tosi kaunis koru! Tykkään sydämen muodosta :)

    VastaaPoista
  7. Jumeta vain Pape, jumeta vain. Tykkään!

    VastaaPoista
  8. Kiitos! On se muuten mukava, kun ei tarvi enää niin potea huonoa omaatuntoa hopean silppuamisesta ;)

    VastaaPoista
  9. nämä pulleat valetut sydämet on todella loistavia ja vielä grillihiili muottina...vaan ;)
    Lisää näitä

    Haimari

    VastaaPoista