perjantai 12. huhtikuuta 2013

Lemppari

Tästä lasiriipuksesta tuli tämänhetkinen lemppari, hennossa tuulessa heiluvat tippumaisillaan olevat omenankukat ja pieni nuppu. Tulee mieleen Japani ja kimonot.



Olen koukussa. Ihan mahdottaman kivaa vaihtelua ja materiaalia piisaa. Lasikorukategoria on nyt avattu kauppaan. Osassa näkyy loppuunmyyty, mutta uusia painoksia tulee aina ehtiessä, joten kannattaa tutkailla tilannetta vaikka varasto näyttää nollaa. Tilaukset lähtee toimituskuluitta vielä tämän viikon loppuun.
Pin It

keskiviikko 10. huhtikuuta 2013

Lasikoru-uutuus!

Vielä viime viikolla ajattelin kevättä ja kukkia hieman kauhun sekaisinkin tuntein. Miksikö? Siksi, että unohdan itseni pihalle pyllistelemään kamera seuranain ja aika katoaa... hopean pyörittelyyn jää vähemmän aikaa.

Täysikuun aikaan valvoin pari yötä ja mielen sopukoista pulpahti pinnalle uusi idea, jossa voin yhdistää valokuvaamisen, luonnon ja korujen teon. Mahtava idea ja nyt tuskin maltan odottaa, mitä tuolta lumen alta alkaa punnata pintaan! Valokuvausharrastukseenkin tuli taas ihan uusi ulottuvuus.

Lasiriipukset ovat kooltaan 3,8x3,8cm, ripustuslenkit vääntelen hopeasta ja puuvillanyöri on säädeltävissä vetosolmuin. Tämä ensimmäinen lasikoruerä ilmestyy kauppaan viimeistään huomenna ja uusia vedoksia on jo valmistumassa :)


Pin It

maanantai 8. huhtikuuta 2013

Taidon ja käsityön viikko


Vietämme valtakunnallista taidon ja käsityön viikkoa 8.-14.4.2013. Paulan korukauppa menossa myös mukana - kaupan tilaukset toimitetaan postikuluitta koko viikon ja paljon koruja lisätty alemyyntiin. Lisäksi kauppaan on tulossa uusi tuotekategoria, vielä tarvii vähän testailla ja ihmetellä :)





Päivittelen kuvia myös kulissien takaa, voit seurata viikkoa täällä blogissa, Facebookissa, Pinterestissä ja Instagramissa. Kannattaa kuikuilla myös fb:ssä Suomen KäsityöYrittäjien sivuille, siellä arvotaan käsintehtyjä tuotteita koko viikon ajan.
Pin It

torstai 21. maaliskuuta 2013

Kasvun ihme

Mitäs muuta meillä pyöritellään hopean lisäksi? Viherpeukaloidaan, tämäkin sellainen laji korujen teon lisäksi, etten olisi 10v sitten uskonut :)



Sentin kokoinen tomaatin rääpäle kuikuilee valoa kohti, nyt tuli keväinen mieli!
Pin It

keskiviikko 20. maaliskuuta 2013

Söpö sormus

Kirjainmeisti valikoima senkuin kasvaa ja tällä kertaa ostovuorossa oli vain millin kokoiset kirjaimet. Meinas käsi vallan tutista, kun tätä parimillistä sormusta naputtelin. Mutta kyllon söpö!




Pin It

tiistai 19. maaliskuuta 2013

Valkoisia koruja

Yksi lempimateriaaleistani, valkoiset makeanvedenhelmet. Värejäkin löytyisi, mutta tahtovat jäädä käyttämättä. Ehkä olen vain tylsä :)







Pin It

perjantai 15. maaliskuuta 2013

Statement koru


Statement korut tuntuu olevan sitä kuuminta hottia tänä päivänä ja vaikka en varsinaisesti juoksekaan viimeisten muoti-ilmiöiden perässä, niin pitihän sitä kokeilla. Tykkään enemmän rakennella pieniä koruja ja niihin rakennella pieniä jujuja, mutta pronssi sopi hopean kera näiden isojen lasihelmien följyyn niin hyvin, että iso ja näyttävä koru syntyi kuin itsestään.

Helmet ostin kvartseina, mutta kuinka ollakaan... I saw bubbles.


Pin It

perjantai 8. maaliskuuta 2013

Viikon viimeinen koru

Naistenpäivän ja kevään kunniaksi kaupasta voi tämän viikonlopun ajan tehdä tilauksia ilman postikuluja - tarjous voimassa sunnuntain puoleen yöhön saakka. Lisäsin kauppaan vielä muutaman uutuuden ja nyt pakkaamaan vaatetta mökkiviikonloppua varten. Vaikka aurinko paistaakin niin kuvatessa karu totuus paljastui... kylymää!



 
Pin It

tiistai 5. maaliskuuta 2013

Koruja kevään juhliin

Koruja netistä | Paulan korukauppa | Pako korut nettikauppa Kevään lähestyessä alkaa tulla tiedusteluja juhlakoruista, aina hääkoruista valmistujaiskoruihin. Keltaista väriä olen aina vierastanut, mutta nyt huomaan tarttuvani sitriiniin jatkuvasti. Aika usein mennään intuition mukaan ja joskus on ihan pakko googlettaa, kun niin mietityttää. Energiakeskus Indigon mukaan sitriinistä sanotaan seuraavaa:
Läpikuultava, lämpimänkeltainen sitriini on saanut nimensä latinankielisestä sanasta citrus ja kuten pirteät hedelmät, kantaa se mukanaan auringonvoimaa. Kivi on lämmittävä, lataava ja voimistava. Se puhdistaa auroja, poistaa myrkkyjä kehosta ja auttaa ihon uusiutumisessa.

Kaksosten horoskooppikivenä sitriini on iloinen, älyllinen ja antelias, se karkoittaa alakuloisuutta sekä pehmentää ryhmien ja perheiden yhteyksiä.
Erityisen jännä tuo viimeinen lause. Vähän erilainen kevään odotus nyt menossa, kun velipoikaa odotetaan maailmalta kotiutuvaksi puolentoistavuoden reissun jälkeen. On muuten kaksonen horoskoopiltaan, mutta toki tässä jo tarvitaan lataavaa energiaa.



Keltainen rannekoru olisi ihanan raikas hääkoruna, jos valkoisessa mekossa olisi esimerkiksi keltaiset kirjailut! Ruskettunut iho ja kesäinen auringonlasku.



Vastapainoksi vihreää uniikkilinjaa kaulaan, hääkoruna näen tämänkin. Mahdottoman nätti vihreä, helmet ovat pieniä hiottuja jadeja. Kuvat saa isommaksi klikkaamalla.

Pin It