perjantai 8. huhtikuuta 2011

Pieni jämäkippohaaste!

Hopean hinnan nousun myötä voimme vain todeta, että on meillä kalliit huvit! Alkaa pikkuhiljaa uskallus loppua kokeiluluontoisiin hopeaviritelmiin ja pitää oikein miettiä, mitä seuraavaksi tekee, ettei menisi sotkemiseksi. Tutkailin taas jämähopeakippoja (niitä on kolme) ja tuumasin, että kyllon ollu hopia joskus halpaa :D

Aika paljon pelastettavaa sieltä löytyikin, esimerkiksi vähän mössöksi sulaneita sormusrunkoja, huonosti sahattuja rinkuloita, paksuja vähän tärveltyjä rinkuloita ja paljon langanpätkiä. Ja tulihan niistä koruiksi asti, siispä haastan kaikki helmeilijät mukaan pieneen jämäkippotempaukseen!

Eli ideana yksinkertaisesti se, että sukelletaan sinne hopeajämien sekaan, tehdään niistä jotakin (edes komponentteja) ja blogataan pienen kertomuksen kera. Kuka lähtee mukaan?


Ensimmäisessä jämäkiposta pelastetut tärveltyneet hopearenkaat, jotka juotin ja hioin suurimmat möykyt pois. Sinne jäi nekin pienet kauneusvirheet kieputusten alle.. ja näitähän piisais!


Pari millisestä neliölangasta piti tekemäni joskus jotain kiiltävää ja tyyliteltyä - vaan tulipahan ihan kierot renkaat enkä saanut ilman muhkuroita enää siistin näköiseksi. Nyt paukutin ne linttaan ja punsseleilla kirjainta ympärille. Tuota paksua ketjua oli olematon reilu 10 senttinen pala ja nyt saatiin sillekin pituutta noilla isoilla tuplarenkailla.


Ja vielä vähän eläimellistä menoa. Se tavallinen tarina, runkoon jäi rumia jälkiä ja nyt paukuteltiin niitä lisää!
Pin It

7 kommenttia:

  1. Vallan mainio idea tää haaste =D Ja noi ekat korvikset huuuurjan ihanat <3

    VastaaPoista
  2. Lämpimästi kannatan tätä ideaa, vaikka tiedän, että hyvin hitaasti pääsen siihen mukaan...
    Tuo sormus on mun mielestä sellanen to-die-for <3

    VastaaPoista
  3. Mä jo paukuttelin ja kokeilin juttuja, lisää on luvassa. Oli nimittäin pitkästä aikaa sellainen mukava kokeilunhalufiilis, jämien kanssa tohtii kikkailla :)

    Toivottavasti näkyillään haasteen merkeissä, edes pala kerrallaan!

    VastaaPoista
  4. Mulla ei taida nyt kyllä taidot vielä riittää muuhun kuin muutaman lenkin pelastukseen:-/ Kallista on hopea tällä hetkellä. Jämäpalaa on n. 70 grammaa. No jos siellä hopeakurssilla oppis jotain uutta...

    VastaaPoista
  5. Loistava idea! Sä ootkin taikonut upeuksia jämistä.

    Mistä sekin johtuu, että toisen jämät on aina paljon houkuttelevampia kuin omat. :) Tuntuu, ettei meikäläisen kiposta sais aikaiseks mitään noin kaunista. Pitää varmaan yrittää katsoa jonkun toisen silmillä, jos sit näkis nekin romut uudella tavalla.

    VastaaPoista
  6. Niin noi korvikset on niin namut:-) Ja noissa Forever Together renkuloissahan on elämän merkit,
    sormuksessakin näkyy elämän kolhuja mutta kaunis juuri noin.

    VastaaPoista
  7. Kiitos! Rinkulakoruun olisi kyllä sopinut jokin rosoisempi ketju, mutta näin tällä kertaa :)

    VastaaPoista