keskiviikko 21. maaliskuuta 2012

Kevään korvilla

Kaikenlaista mukavaa kiirettä riittää tilauskorujen lisäksi, etten ole paljoakaan uusia juttuja kauppaan saanut. Mutta nyt on tehty taas niin monentyylistä korua, että pitää oikeen itsekin luurata, mitäs kaikkea sitä on tullut tehtyä!


Iso rintarossi persoonalliselle naiselle. Skrympattu pohja on kooltaan 5x5cm ja monenmoista on päällä pyöritelty. En oikein vakuuttunut valmiista neulapohjista, kun olivat niin hentoisia... ja sinnehän ne suli ison massan painostuksesta. Ihan hyvä vahinko, omasta väännöksestä tuli paljon jämäkämpi, mutta kuvaa en takapuolesta laita, koska takana on lahjansaajalle kirjoitettu salaisuuksia ;)


Kalvosinnapit futiksesta pitävälle, personoitu lahjansaajan nimikirjaimilla.


Tykästyin kovasti pieneen ja siroon palloketjuun. Kukan olen tehnyt jo aika sitten, kivenä 3mm rhodoliittigranaatti - yksinkertaisen söpöä.


Simppeleitä arkikäyttöön sopivia koruja löytyy myös kaupan puolelta. Näin reippaan viiden vuoden koruiluvuoden jälkeen olen monen mutkan kautta tullut siihen tulokseen, että yksinkertaisen kauniit korut ovat juttuni - pienellä jujulla mieluiten!

Monen monta nimikorua yms. on plakkarissa ja niistä osaa voi tutkailla galleriasta.  Nyt suuntaan pihalle aurinkoon lataamaan pääkopan visio-osastoa, olis niin mukava kokeilla jotakin uutta tekniikkaa pitkästä aikaa.


Pin It

3 kommenttia: