perjantai 16. elokuuta 2013

Sormuksella syksyä kohti

Kesä on jälleen hujahtanut nautiskellen, aurinkoa paistatellen ja mullassa piehtaroiden. Kreikassakin (Skiathos & Skopelos) käytiin ja sieltä jäi muistoihin näyteikkunalla nähty sormus, varmaan se pitää käydä vielä joskus hakemassa pois. Sen vaaleansininen, sumea kivi hohti mahtavasti... ihan kuin Kreikan kirkkaat vedetkin valkoisilla pikkukivirannoilla.




Alitajunnasta puskeekin nyt sormusvisioita ja eilen valmistui "jämistä" tämä sormus. Pieniä hopeanpalasia ja renkaan puolikkaita juotosalustalle ja tohoa kehiin, kuumaa liekkiä niin paljon, että hopea alkaa sulaa. Välillä vasarointia ja kuumennusta jälleen. Mitään tarkempaa visiota ei leikitellessä ollut, mutta muodot halusivat tulla sormukseksi. Yllättävän työläs projekti ja kaasuakin kului paljon!





Olen saanut postaustoiveita mm. hopean kierrätyksestä ja lupaan tässä syksyn aikana perehtyä asiaan, joten kannattaa pysyä kuulolla :)

P.S. Kauppakin pimahti juuri sopivasti ennen reissua, mutta lomilta palattuani sain vikasen korjattua.  Eli hanskoja ei ole lyöty tiskiin vaan kuuluu sarjaan mun tuurilla aina silloin, kun on kiirus tai olet mailla muilla.
Pin It

5 kommenttia:

  1. Vautsi, kaunis sormus! Mulla ei kyllä juurikaan jää jämiä kun olen niin pihi. :D Ja tosiaan teen aika vähän aidosta hopeasta. :)

    VastaaPoista
  2. Ihana sormus!
    Jään innolla odottelemaan jämäpostauksia, ja muitakin tietysti. Pitäisi taas itsekin tilata lisää hopeaa ja alkaa taas hommiin. Sormukset pitäs lähtiä opettelemaan jollekin kurssille (taonta ja juotos on vielä uutta), koska oon tehny vain ketjuja.

    VastaaPoista
  3. Kyllä vaan kannatti tohotella! Upean näyttävä, mutta ilmava somus. Kaunis kertakaikkiaan.

    VastaaPoista
  4. Kiitos :) Pitääpä pistää hösseliksi jämäpostauksen kanssa!

    VastaaPoista